Muuritutkimus
Etusivu |
Arkeologiset tutkimukset | 3D-mallintaminen | Julkaisutoiminta | Tietoa yrityksestä | Yhteystiedot | In English
Laitilan kylän vaiheet 0-1500 jKr
Arkeologiset maisemamallinnokset

Laitilan kirjastossa paljastettava kuvasarja Laitilan kirkonkylän vaiheista ajanjaksolla n. 0-1500 jKr perustuu uuteen tietokonesuunnittelua hyödyntäväään arkeologiseen tutkimusmenetelmään jossa analyysi- ja mallinnosohjelmia käytetään arkeologisen tutkimusaineiston analysointiin. Ensimmäisenä työvaiheena tutkimuksessa on aina kohteen (tässä tapauksessa Laitilan kirkonkylän alue) nykyinen kolmiulotteinen maasto, josta sitten tehdään eri vaiheiden kautta menneisyyden maisemamalli tutkimusajan tilanteesta.

Laitilan tapauksessa esim. alueen vesistöt (Valkojärvi, Sirppujoki ja muinainen meren lahti) ja myöhempien aikojen maatäytöt olivat yksi tutkimuksen haasteista. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tiedettäisiin että meri oli 12.5 m nykyistä ylempänä noin 2000 vuotta sitten niin rannan sijaintiin vaikuttaa korkeuden lisäksi kohteen maalaji. Monissa paikoin nykyistä Sirppujoen väylää on havaittavissa paksujakin liejukerroksia, jotka eivät kuulu alueen alkuperäiseen maastoon.

Maisemamalliin lisätään myös mahdollisuuksien mukaan myöhemmän rakennustoiminnan aikana kadonneet mäet - tässä apuna ovat alueen vanhimmat kartat 1600-1800 -luvulta, joiden korkeustieto digitoidaan maastomallin  päälle.

Geologisen maaperäkartan avulla hahmotetaan maaston alkuperäisiä ominaisuuksia, Laitilan tapauksessa esim. mahdollisen hiekkaharjun ja rantahietikon sijainti 2000 vuotta sitten on geologisesti perusteltavissa, samoin Sirppujoen eri vaiheet.

Arkeologisen aineiston perusteella tunnetaan Latilasta lähinnä alueen kalmistot ja hautarauniot. Niiden läheisyys ja yhteys aikakauden asutukseen on koko ajan arkeologisen tutkimuksen oleellisia kysymyksiä ja vastauksia vielä etsitään. Laitilan tapauksessa hautojen lisäksi ei asuinpaikkoja vielä kovin paljon tunneta, mutta niiden alkuperäinen sijainti ja muoto on arkeologisen päättelyn tulosta, samoin ajankohdan rakennuskanta ja pihapiiri perustuu laajempaan arkeologiseen tutkimustietoon.

Arkeologista ja paikkatietoaineistoon perustuvaa päättelyä on myös jo kadonneiden peltojen, niittyjen ja kaskien sijainti. Näiden osalta alkuperäisen maaston maalaji, maaston kaltevuus ja ilmansuunta ovat analyysien perustana ja tuloksia verrataan vanhimpaan kartta-aineistoon.

Mallissa esillä oleva puusto edustaa tämän hetkistä tietokonetekniikkaa, jossa on eri puulajien avulla kerrottu eri aikakausien ilmasto- ja kasvillisuusvaiheista. Laitilan tapauksessa alueelta on olemassa järvistä tehtyjä siitepölytutkimuksia, joihin tämä tutkimus perustuu.  Samoin malleissa on esitetty esimerkiksi sitä ilmaston muutosta, jossa merelliseen ilmastovaiheeseen liittyneet lehtipuumetsät 2000 vuotta sitten ovat vaihtuneet Vakka-Suomen sisämaan ilmastoalueen havu- ja sekametsiksi. Lisäksi esimerkiksi vuoden 1500 mallissa on havainnollistettu erityisesti kuusipuun voimakkaasti kasvanutta käyttöä keskiajan kuluessa vakkateollisuuden tarpeisiin.
   
yhteenveto

Laitilan kylän vuosisataiset vaiheet on yksi laajimpia Suomessa toteutettuja arkeologisia maisemamallinnoksia. Siihen liittyvä tutkimus-, analysointi- ja mallinnostyö on vastannut hyvinkin yhden tai kahden akateemisen opinnäytteen työmäärää ja siitä saatu arkeologinen ja historiallinen tieto on hyvin kiinnostava myös tutkijalle. Mallien perusteella voidaan esimerkiksi miettiä millä alueilla nykyistä Laitilan keskustaa voisi olla vielä jäljellä vanhan asutuksen merkkejä.


FT Kari Uotila / Muuritutkimus ky
Dosentti / Arkeologia / Turun yliopisto

FM Jouko Pukkila / Muuritutkimus ky
.

tarkempi tutkimusmenetelmän esittely


mallinnoskuvia:
kuva vuodelta 0
kuva vuodelta 500
kuva vuodelta 1000
kuva vuodelta 1500_

kuviin liittyvä opastusaineisto pdf-muodossa
kuviin liittyvä opastusaineisto tulostettavassa pdf-muodossa

kuva_100 pdf-muodossa
kuva_500 pdf-muodossa
kuva_1000 pdf-muodossa
kuva_1500 pdf-muodossa

GIS-analyysin tulos vuodelta 100
GIS-analyysin tulos vuodelta 500
GIS-analyysin tulos vuodelta 1000
GIS-analyysin tulos vuodelta 1500






Copyright © Muuritutkimus ky 2004- | Päivitetty: 1.1.2004 | Ylläpito: Kari Uotila
URN:NBN:fi-fe20041467

Design: Isto Vatanen