Muuritutkimus

Etusivu |
Arkeologiset tutkimukset | 3D-mallintaminen | Julkaisutoiminta | Tietoa yrityksestä | Yhteystiedot | In English
 

Arkeologinen kaivaus heinä-elokuussa 2020

Turku: Yliopistonkatu 5 / Uus Naburi - Nygranne

Alustavia tuloksia kaivauksilta kesältä 2020

 

Muuritutkimuksen vuonna 2020 suorittamien Yliopistonkatu 5:n arkeologisten kaivausten keskiössä on aikoinaan Pohjoiskortteliin kuulunut Nygranne-niminen tontti, joka tunnettiin myös suomenkielisellä nimellä Uusnaburi.

Se sijaitsi Multavierun alueella, ja sen itäpuolella oli Månsbergiksi kutsuttu pelto, josta löytyi kaivauksissa noin 12x17 metrin kokoinen alue. Pelto on ollut aikanaan paljon laajempi, mutta pääosa siitä on jäänyt nykyisen kerrostalon alle.

Nygrannen pohjoispuolella oli kallioinen Multavierunmäki, jolla sijaitsi useita tuulimyllyjä. Kallion läheisyys ja jyrkkä rinne olivat todennäköisesti syynä, miksi Nygranne asutettiin melko myöhään, vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla, kun kaupunki kasvoi ja asutus alkoi levitä. Siksi tontti saikin nimen ”Uusi naapuri”. Vanhemmilla naapuritonteilla lännessä oli asukkaita viimeistään 1600-luvun lopulla, ja sen etelänpuoleiset tontit asutettiin jo 1600-luvun puolivälin jälkeen.

 

1600-luvun uusi asemakaava

Aninkaisten Pohjoiskorttelin rakentaminen oli yksi Pietari Brahen 1600-luvun puolivälin kaupunkiuudistuksista. Pohjoiskorttelin lisäksi joen samalle puolelle rakennettiin Eteläkortteli,  joka sijaitsi nykyisen kauppatorin ympäristössä, sekä Uudenkaupungin kortteli joen alajuoksulle ja Turun linnalle päin. Aikaisemmin asutus oli keskittynyt suurimmaksi osaksi Tuomiokirkon puoleiselle alueelle, jossa sijaitsivat keskiaikaiset Kirkkokortteli, Luostarikortteli ja Mätäjärven kortteli. Vuoden 1652 suunnitelmassa uusi  puoli sai ruutuasemakaavan ja renessanssin mallin mukaisen katuverkoston, jossa kadut leikkasivat kohtisuorasti toisiaan. Neljää pitkää suoraa pääkatua leikkasi 20 poikkikatua, ja uudet kadut tehtiin myös paljon leveämmiksi kuin vanhat Tuomiokirkon puoleiset kadut. Nygrannen eteläpuolella, nykyisen Yliopistonkadun suuntaisesti kulki Brahen ylinen poikkikatu, joka alkoi lähes jokirannasta ja jatkui nykyisen Hansakorttelin puoleenväliin. Samaan suuntaan kulki myös Brahen keskinen poikkikatu, joka halkoi nykyisen kauppatorin aluetta sekä Brahen alinen poikkikatu nykyistä Eerikinkatua hieman etelämpänä. Kaikki olivat yli kymmenen metriä leveitä ja ne säilyivät suurin piirtein samanlaisina vuoden 1827 palon jälkeiseen asemakaavamuutokseen asti, jolloin katuverkosto uusittiin.

Vastapäätä Nygrannen tonttia, Brahen ylisen poikkikadun eteläpuolella oli 1600-luvun puolivälin jälkeen asutettuja tontteja. Kaivauksissa löytyikin nykyisen Yliopistonkadun reunasta osia kolmesta eri rakennuksesta, kolmelta eri tontilta. Rakennukset sijaitsivat aikoinaan tonttien takaosassa ja olivat sen perusteella todennäköisesti talousrakennuksia, kuten navettoja, talleja, leivintupia tai aittoja. Vanhimpaan asutusvaiheeseen liittyvät alueen keskeltä löytyneet kaksi hirsiarinan pätkää, jotka kuuluivat samaan 3,4 metrin levyiseen rakennukseen. Kivijalan alle sijoitetut hirret estivät aikoinaan rakennusta vajoamasta saveen. Toinen hirsiarinoista oli myöhemmin rakennetun pihakiveyksen alla, joten rakennus liittyy todennäköisesti 1600-luvun loppupuolen asutukseen, jolloin etelänpuoleisilla tonteilla asuivat mm. tullivirkamies, puutarhuri ja lääkäri. Samaan aikakauteen liittyy hirsiarinoiden vierestä kaivettu jätekuoppa, josta löydettiin muun muassa nahkakenkiä.

Toisen hirsiarinan päällä oli rakennuksen kiviperustuksen jäänteitä ja runsaasti kaakeliuunin kaakelien palasia, joissa oli vihreä lasite. Vihreiksi tai ruskeiksi lasitetuista kaakeleista tehdyt uunit olivat todennäköisesti kaupungin omien käsityöläisten valmistamia, ja niitä tehtiin Turussa jo 1700-luvun alussa. Turkulaisten kaupunkitalojen palovakuutuskirjat osoittavat, että vihreälasitteiset kaakeliuunit olivat sangen tavallisia vielä 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä, samoin kuin muuratut tiiliuunit.

Yksi kaivausten vanhimmista esinelöydöistä on myös tältä Nygrannen etelänpuoleiselta alueelta. Pala 1600-luvun puoliväliin tai loppuun ajoittuvaa hollantilaista Joona-piippua löydettiin alueen pihamaalta. Valkosavesta tehdyn liitupiipun koppa on muotoiltu parrakkaan miehen pääksi, ja varsi on Joonaa nielaiseva hammasvalas. Vaihtoehtoinen tarina piipun muodolle liittyy Sir Walter Raleighiin, joka oli tupakan suuri ystävä ja Elisabeth I:n suosikki. Tarinan mukaan Sir Walter oli Amerikan matkallaan tipahtanut veteen ja joutunut lähes alligaattorin syömäksi. Hän kuitenkin runsaan tupakoinnin takia maistui niin pahalle, että alligaattori sylkäisi miehen suustaan, ja näin Sir Walter selvisi täpärästä tilanteesta hengissä.

Joona-piippu, 1600-luvun jälkipuoli, Hollanti: Goudassa valmistetun piipun varren ja kopan yhtymäkohdan pala, jossa näkyy hammasvalaan tai alligaattorin avonainen suu ja hampaat.

 

Autioituminen ja uusi 1700-luvun asutus

Vuoden  1710 syksystä seuraavan vuoden kevääseen Turussa riehui rutto, johon menehtyi 2000 asukasta, ja epidemian päätyttyä syttyi tuhoisa kaupunkipalo, jossa paloi 135 Pohjoiskorttelin taloa. Kaupunkilaiset olivat tuskin ehtineet toipua koettelemuksistaan, kun vuonna 1713 alkoi isoviha eli Pohjan sodan (1700-1721) aikainen venäläismiehitys Suomessa, ja Venäjän armeija marssi Turkuun. Suurin osa Turun asukkaista pakeni Tukholmaan jättäen omaisuutensa venäläisten saaliiksi. Kaupunkiin jäivät vain köyhimmät asukkaat ja muutamat, jotka eivät vaarankaan uhalla halunneet jättää kotikaupunkiaan.

Vuoden 1711 onnettomuudet ja venäläisten miehitys jättivät jälkensä kaupunkiin: suuri määrä tontteja oli autiona, puutaloja oli tuhoutunut ja kivitaloja purettu. Kun kaupunkia alettiin jälleenrakentaa, köyhyys oli niin suuri, että kaikki, mitä vanhoilla tonteilla oli jäljellä, kuten kellarit ja rakennusten perustukset, oli käytettävä hyväksi. Useat tontit jäivät autioiksi moneksi vuodeksi isovihan jälkeen, mutta hiljalleen kaupunki alkoi toipua sotavuosista.

Nygrannen tonttia ei ollut olemassa ennen isovihaa, ja se mainitaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1744, jolloin se oli yhä autio. Ensimmäiset merkit asutuksesta ovat tontin pohjasavesta löydetyt laudoista rakennetut salaojat, jotka kuljettivat vettä pois rinteestä. Lisäksi yksi tiilistä ja kivistä ladottu savikuorinen salaoja kulki tontilta Brahen ylisen poikkikadun läpi, mahdollisesti kadun vesikouruun.

Tontin ensimmäisiä asukkaita oli pellavakankuri Carl Leinberg, joka muutti vaimonsa Marian ja poikansa Johanin kanssa tontille vuonna 1750. Kankurit kutoivat pellavakankaita, joita vietiin Turusta Tukholmaan asti, ja pellavaa kudottiin myös laivojen purjekankaiksi.  Johan alkoi myös opiskella kankuriksi, ja hänestä tuli ensin isänsä oppipoika, sitten kisälli, ja vuodesta 1756 eteenpäin hän oli kankurimestari. Nygrannesta tuli tuolloin kahden kankurin tontti, ja Johan otti töihin oppipojan ja kisällin. Hän meni naimisiin Lisa Hilanderin kanssa, ja he saivat kolme poikaa. 1760-luvun aikana ja 1770-luvun alussa tontilla asui vuokralaisina myös useita perheitä: kankurin kisälli Hilander vaimonsa ja poikansa kanssa, lumppuri Paimalin vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa, ajuri Falck vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa sekä kadunlaskija eli katukivien asettelija Raumalin vaimonsa ja poikansa kanssa. Vuonna 1773 pellavakankurimestari Johan Leinbergin tontti myytiin huutokaupassa, ilmeisesti velkaantumisen takia.

 

Vuonna 1775 Turussa levisi tulipalo, joka tuhosi Nygrannen ja sen länsipuolen alueet, mutta ei vastapäisiä tontteja Brahen ylisen poikkikadun eteläpuolella. Tähän aikaan Nygrannen tontilla asui porvari Henrik Nummelin vaimonsa Annan ja kahden poikansa kanssa. Hänen kerrotaan pitäneen oluttupaa Multavierun alueella, mahdollisesti samalla tontilla. Kahdesta kohtaa Nygrannen tonttia, vastakkaisilta sivuilta, löytyi vuoden 1775 paloa vanhempien rakennusten perustuskaivannot, joista vanhat kiviperustukset oli lähes kokonaan poistettu. Toinen näistä sijaitsi aikoinaan Multavierunmäen tuulimyllyille johtaneen kujan ja Brahen ylisen poikkikadun risteyksessä. Rakennuksen pituus on ollut noin 18 metriä, ja siinä on ollut vähintään kaksi huonetta. Poikkikadun reunalla oli kadun suuntaisena myös ennen vuoden 1775 paloa rakennettu tulisijallinen rakennus, jonka kivijalan osia löytyi kaivauksissa. Rakennuksen koko on ollut noin 14 x 6 metriä, ja se on ollut paritupa tai kolmitupainen asuinrakennus.

Turun varakkaimmat asuivat kolmitupaisissa tai sitä suuremmissa asunnoissa. Vielä vuonna 1719 kaupungin 379 asuinrakennuksesta 211 oli yksinäistupia ja 132 paritupia, mutta parituvalliset rakennukset yleistyivät 1700-luvun kuluessa. Parituvissa oli rakennuksen kummassakin päässä tupa ja niiden välissä eteinen, jonka perällä oli usein eteiskamari. Turussa oli myös niin pieniä rakennuksia, ettei niissä ollut tupaa ollenkaan vaan pelkkä kamari. Nygrannen kaikki rakennukset olivat puisia, kuten suurin osa Turun asuinrakennuksista, ja vain varakkain porvaristo omisti kivitaloja, joilla pyrkivät suojaamaan omaisuutensa paremmin tulipalossa.

Palon jälkeen koko tontti rakennettiin uudelleen, ja risteyksessä sijainneen vanhemman rakennuksen tilalle tehtiin hieman erisuuntaisena uusi L:n muotoinen rakennus. Siinä oli vähintään neljä huonetta, ja mahdollisesti pohjoisin huonetila oli jaettu väliseinällä vielä kahtia. Samaan aikaan myös vanhan kujan kiveyksen suunta muutettiin.  Pihakiveysten osia löytyi Nygrannen tontin alueelta yhteensä kuusi ja Brahen ylisen poikkikadun eteläpuoleiselta alueelta kaksi. Lisäksi Nygrannen tontin eteläosasta löydettiin noin 1,5 metrin levyinen ja 12 metrin pituinen osa Brahen ylistä poikkikatua (kutsuttu usein myös Aninkaisten tai Multavierun yliseksi poikkikaduksi), jonka kiveys oli ladottu todennäköisesti 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa. Katujen uusiminen oli tontinomistajien vastuulla, ja 1600-luvun puolivälin jälkeen kiveys oli ladottu uudelleen moneen kertaan. Kiveysten latomista varten oli tapana palkata niin kutsuttu kadunlaskija eli katukivien asettelija.

 

1700-luvun lopulta 1800-luvulle

Porvari Henrik Nummelinin kuoleman jälkeen kauppias Gustaf Alfving meni naimisiin Nummelinin lesken Anna Åbergin kanssa ja omisti Nygrannen vuodesta 1784 lähtien. Tontilla asuivat myös Annan ja edesmenneen Nummelinin pojat Johan ja Jacob, kauppa-apulainen Matts Sigfridsson sekä muutaman vuoden aikana neljä piikaa ja kolme renkiä. 1790 tontti huutokaupattiin taas, ja uudeksi omistajaksi tuli porvari Johan Lundvik, joka muutti tontille poikansa Gustafin kanssa. 1700-luvun lopulla tontilla asui vuokralaisena myös merimies Henric Willberg vaimonsa kanssa ja lisäksi yhteensä kuusitoista piikaa ja renkiä, jotka eivät useinkaan asuneet samalla tontilla kovin pitkään.

1800-luvulle asti Nygranne oli yleensä vain yhden porvarisperheen tontti, mutta 1800-luvun alkupuoliskolla tontin vuokralaiset alkoivat vaihtua tiheään. Vuokralaisiin kuului mm. mittaaja Roström, ajuri Nummelin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa, kirvesmies Hafverbergin leski tyttärensä kanssa ja merimies Floman vaimonsa ja kahden poikansa kanssa sekä pitkäaikainen asukas, hovihankkija, porvari Michel Calin vaimonsa Caisan kanssa; heillä oli kaksi renkiä ja kaksi piikaa, joista toinen oli Calinin käly. Ruokatavarakauppias Nils Cavén omisti Nygrannen vuodesta 1806 lähtien ja asui hetken tontilla veljensä Ericin kanssa. Hän muutti pian pois, mutta palasi myöhemmin vaimonsa Johannan ja lastensa Johannan, Nilsin ja Gustavan kanssa Nygrannen läntiseltä naapuritontilta; hän kuitenkin velkaantui, kuten moni muukin omistaja aiemmin, ja tontti myytiin huutokaupassa vuonna 1822.

Tähän aikakauteen liittyvät myös useimmat kaivausten esinelöydöt, jotka ovat enimmäkseen 1700–1800 -lukujen vaihteesta. Löydöistä suurin osa on erilaista käyttökeramiikkaa, kuten punasavi- ja piiposliiniastioiden palasia, sekä lasipullojen ja -astioiden paloja. Lähes kaikki metalliesineet olivat erittäin huonokuntoisia eikä orgaanisia löytöjä, kuten puu- tai nahkaesineitä, tullut Nygrannen tontilta kuin muutamia. Kotieläinten luita tosin löydettiin yli 60 kiloa. Esiin kaivettujen pihakiveysten päältä löytyi myös muutama 1800-luvun alun venäläinen ja ruotsalainen raha.

 

Kustaa IV Aadolf, ¼ killinkiä, 1803, kupari: Kolikon ristikkäiset nuolet viittaavat Taalainmaan vaakunaan. Kupari oli peräisin Taalainmaalta, ja nuolista muodostui tätä kautta kuparirahan symboli.

Kaivauksissa löytyi myös runsaasti ikkunalasia. Ikkunalasi oli vielä 1600-luvulla vain varakkaimpien ylellisyystuote, ja lasi-ikkunoiden yleistyminen oli Suomessa hidasta. Lisäksi liiallista tuhlausta vastaan säädettiin vuonna 1734 lasivero, mikä hidasti valoylellisyyden leviämistä. 1750-luvun puolivälissä perustettiin Somerolle Åvikin lasitehdas, joka valmisti sekä yleisesti käytettyä vihreää että kalliimpaa kirkasta lasia. Samaan aikaan tapahtui lasi-ikkunoiden läpimurto. Lyijypuitteet vaihdettiin puisiin karmeihin, ikkunaruutujen koko kasvoi, ja samalla kasvoi ikkunoiden kysyntä. Lasikauppiaat kiertelivät myös maaseudulla, ja näin ikkunalasin hankkiminen tuli mahdolliseksi myös köyhimmälle väestölle .

Nygrannen viimeisiä omistajia olivat vuodesta 1822 Carl Gustaf Hammar ja vuodesta 1826 kihlakunnantuomari Bror Adam Tammelander. Hän osti myös viereisen Kalosen tontin, jonne hän muutti perheineen asumaan. Vuonna 1826 Hammar oli tilannut piirustukset uudelle puutalolle, mutta ei tiedetä, ehdittiinkö taloa rakentaa ennen omistajanvaihdosta. Vaikka omistaja oli muuttunut kahteen kertaan, vuonna 1827 entinen omistaja ruokatavarakauppias Cavén asui vaimonsa ja lastensa kanssa yhä tontilla, ilmeisesti vuokralaisena. Muita tontin asukkaista oli krouvinpitäjä Carl Ericsson, hänen vaimonsa Anna sekä lapset Maria ja Carl. Kun vuonna 1827 kolme neljäsosaa Turusta paloi, myös Nygranne tuhoutui, ja Cavénin ja Ericssonin perheet menettivät kotinsa, samoin kuin 13000 muuta Turun asukasta.

Kaupunkipalon tuhot näkyivät myös kaivauksissa: Pintamaan alta löytyi palon jälkeinen purkukerros, jossa oli kiviä, hiekkaa, palossa tuhoutuneiden rakennusten jäänteitä ja esineiden palasia. Brahen ylisen poikkikadun ja Multavierunmäelle johtaneen kujan risteyksestä, raunioiden päällisestä purkukerroksesta, löytyi myös runsaasti kaakeliuunin kaakeleita.

Paloa edeltävistä rakennuksista kertovat myös purkukerroksen kattotiilien palaset. Vesikattojen peitteenä oli vielä 1700-luvun puolivälissä tavallisesti kaksi lautakerrosta, joiden välissä oli tiivisteenä tuohta. Tällaiset katot olivat halpoja mutta tulenarkoja. Vuonna 1772 lautakatot kiellettiin, ja Turussa yhä käytetyt turvekatot kiellettiin kolme vuotta myöhemmin, vuoden 1775 palon jälkeen. Tiilikattojen paloturvallisuutta ylistettiin, ja ne alkoivat yleistyä 1700-luvulla ensin porvaristaloissa. 1780-luvun alussa lyötiin kaupungin tiiliruukissa vuosittain jo n. 50 000 kattotiiltä.

Vuoden 1827 palon jälkeen Turun asemakaava muuttui täysin, ja uusi kaupunki rakennettiin vanhan raunioille. Nygrannen tontti jäi Engelin suunnitteleman asemakaavan mukaisen Yliopistonkatu 5:n tontin alle, ja uuden tontin asuinrakennukset tehtiin Yliopistonkadun, Multavierunkadun ja Nahkurinkadun varsille. Lisäksi sisäpihalle rakennettiin talousrakennuksia. Palon jälkeiseltä ajalta kaivauksissa löydettiin tontin keskeltä luultavasti 1800-luvun lopussa tehdyn rakennuksen perustuksen osia ja suurista litteistä kivistä rakennettu lattia. Tontin yläosasta löytyi myös palasia Multavierunkadun suuntaisen rakennuksen kivijalasta, joka oli osittain louhittu peruskallioon.

Teksti ja kartat (MC, JV ja KU)

 

 

 

 

14.8.2020

Kenttätyöt Uus Napurissa ja yliopistonkadulla saatiin valmiiksi. Arkeologiryhmä siirtyi raportointi- ja luettelointitehtäviin.

 

Liitupiippuja, 1740-1800, Ruotsi: simpukkapiippu, tähtileimapiippu ja valtakunnanvaakunapiippu. Uutena piiput olivat valkoisia, mistä juontuu nimi ”liitupiippu”. Valkosavesta valmistetut piiput olivat hauraita ja lyhytikäisiä, joten piipuilla oli suuri menekki. Kaivauksissa löytyi kymmeniä piipun koppia ja satoja varren palasia.

 

4.8.2020

 

Kaivausalue koko laajuudessaan 4.8.2020

 

Kuvan keskellä ja yläreunassa näkyy kahden 1700-luvulle ajoittuvan rakennuksen kivijalat, ja vasemmalla on osa Multavierunmäelle johtanutta kujaa.

 

Kuvan keskellä on nähtävissä kaksi eriaikaista kiveystä. Kuvan keskellä suuremmista kivistä ladottu kiveys ja rakennuksen kivijalan viereinen kouru kuuluivat Multavierunmäelle johtaneeseen, vuoden 1775 palon jälkeen ladottuun kujaan. Kourun alapuolella näkyy osa pienemmistä kivistä ladottua vanhempaa kiveystä.

 

 

Kaivauksilla maata on kaivettu lastoilla tai lapioilla; lapioitu maa on tämän jälkeen seulottu, jotta saadaan kaikki löydöt talteen.

 

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy kaivo ja siihen johtanut kivillä täytetty salaoja. Yläreunassa keskellä on osa Multavierunmäelle johtaneen kujan kourua, jonka vieressä näkyy vuoden 1775 palon jälkeisen rakennuksen kivijalkaa. Kuvan keskellä alhaalla on osa Turun palon (1827) jälkeisen rakennuksen kivijalkaa, ja sen vieressä oikealla saman aikainen uuni.

 

28.7.2020

Kaivausalue koko laajuudessaan 28.7.2020

 

 

27.7.2020

Osa Turun paloa (1827) edeltävää Brahen ylistä poikkikatua, josta on säilynyt leveyssuunnassa noin 1.5 metriä. Katu kuuluu 1600-luvun puolivälin asemakaavaan, jonka pohjalta rakennettiin uusi osa Turkua.

 

Kuvan alareunassa näkyy Brahen ylinen poikkikatu ja sen reunassa kulkeva vesikouru. Heti katukiveyksen yläpuolella kuvan keskivaiheilla on rakennuksen perustuskiviä, ja ylempänä on kaivettu esiin osa pihakiveystä. Rakenteet ajoittuvat 1700-luvulle.

 

Arkeologit kaivavat 1700-luvulle ajoittuvaa talon pohjaa esiin. Turun palon jälkeen lähes koko kaupunki rakennettiin uudelleen, jolloin vanhojen talojen perustukset jäivät uusien rakenteiden alle.

 

Vasemmassa laidassa näkyy osa Brahen ylistä poikkikatua. Sen yläpuolella on 1700-luvun talojen perustuksia. Kuvan keskiosassa pilkottava pieni kivetys on osa Multavierun mäelle johtanutta kujaa.

 

 

3.7.2020

Alueen historiatietoja on FM Maria Carpelan täydentänyt rippikirjojen tiedoilla. Tiedämme nyt, että tontin asukkaat kirjattiin 1700-luvun puolivälin rippikirjassa viereisen Kalosen tontin asukkaiden jatkoksi ja että tontilla oli myös suomen kielinen nimi - Uus Naburi.

1760-luvulla tontilla asui neljän hengen kankuriperhe ja 1810-luvulla tontilla oli ruokatavarakauppias ja hänen kahdenkymmenen hengen perhe ja henkilökunta.

On mielenkiintoista nähdä miten tontin nopea muutos ja väkimäärän kasvu näkyvät arkeologisessa löytöaineistossa. KU

 

 

 

1.7.2020

Dosentti Georg Haggrenin kokoamia historiatietoja:

Kaivauskohde sijaitsee alueella, jonne on kaupunkiasutus tontteineen laajentunut 1600-luvun toisella puoliskolla. Vanhojen karttojen perusteella olemme menossa kaivamaan tonttia, joka on ollut autiona aina 1740-luvulle saakka eli aika paljon pidempään kuin ympäristö. Se on ollut aivan asutun kaupungin rajalla ollut tontti.

Nygranne

Kaivausalueen keskeisin tontti Nygranne asutettiin ja rakennettiin viimeistään 1740-luvulla.

Tontti sijaitsi aikanaan Aninkaisten eli Brahen ylemmän poikkikadun pohjoispuolella. Nygrannen tontin itäpuolella oli Turun paloon 1827 asti pelto, jota 1700-luvulla kutsuttiin Mansbergin pelloksi. Se voi olla Aninkaisten kylän vanhoja peltoja. Pelllon ja poikkikadun pohjoispuolisen tonttirivin pohjoispuolella ylärinteessä oli porvarien tuulimyllyjä.

Nygrannen länsipuolella olevat Kalosen ja Rökmanin tontit ovat saaneet asutuksen 1600-luvun jälkipuolella. Kadun eteläpuolella Nygrannea vastapäätä oli iso 1600-luvun puolivälissä tai pian sen jälkeen asutettu kortteli, joka rajautui lännessä Ojalankatuun ja idässä Aurajokeen laskevaan alueeseen, jossa oli porvarien aittoja. Ojalankadun ja Aninkaisten ylemmän poikkikadun kulmassa oli raatimies Coreliuksen mukaan nimetty iso tontti ja siitä itään joukko pienempiä tontteja (Härmä, Träko, Läkar, Rusko, Packar, Peldola ja Klemelä).

Osa Aninkaisten ylemmän poikkikadun varren tonteista autioitui 1700-luvun alun vuosina. Jälleenrakentaminen oli hidasta, ja se alkoi kiihtyä vasta 1740-luvulla. Pääosa alueen asukkaista oli pitkälle 1700-lukua suhteellisen köyhää porvaristoa, käsityöläisiä, tullivirkamiehiä ja työmiehiä.

Vuoden 1775 kaupunkipalo ulottui Aninkaisten ylemmän poikkikadun varteen siten, että pohjoispuoliset tontit aina Nygranneen asti paloivat, mutta kadun eteläpuoliset säästyivät. Palon jälkeen ylemmän poikkikadun pohjoispuolen tonteista kuten Nygrannesta lohkottiin ylärinteeseen joitain pieniä tontteja.

Alueen sosiaalinen rakenne muuttui 1700-luvun loppua kohti, kun yhä useammalle tontille muutti kaupungin ylempiä virkamiehiä, hovioikeuden jäseniä ja Turun Akatemian opettajia.

Suomen siirryttyä Venäjän vallan alla vuoden 1809 jälkeen joukkoon liittyi suuriruhtinaskunnan ylintä virkamiehistöä. Samalla osa vanhoista pienistä tonteista yhdistettiin, jotta virkamiehistö ja varakkaat kauppiaat saivat isompia tontteja. Alueelle ei rakennettu kivitaloja vaan isoja puutaloja, joissa saattoi olla miellyttävämpi asua kuin valtaporvariston ja aatelisten aiemmin suosimissa kivitaloissa.

Turun palo syyskuussa 1827 tuhosi kaikki nämä tontit, mutta Nygrannen koillispuolella ylärinteessä olevia myllyjä ja muita rakennuksia säästyi. Palon jälkeen koko alue rakennettiin uudelleen. KU

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Copyright © Muuritutkimus ky 2004- | Päivitetty: 1.7.2020 | Muokatut tekstit (KU) ja Ylläpito: Kari Uotila
URN:NBN:fi-fe20041467

Design: Isto Huvila